Venäjän taloudellinen ideologia perustuu yhä vahvemmin sen kansallisille turvallisuusintresseille talouden modernisaation tai vapaakaupan sijaan. Venäjä käyttää energiavarantojaan kasvattaakseen vaikutusvaltaansa lähialueillaan ja suhteessa EU:hun. Tätä voidaan pitää geoekonomisena toimintatapana.
Venäjän hallinnon käyttämä kriisivaihde, maan sisäinen mobilisaatio ja vastakkainasettelu lännen kanssa korostavat, miten strategiset ja geoekonomiset tavoitteet ohittavat Venäjän politiikassa kaupalliset näkökohdat. Valtiojohtoisissa energiahankkeissa tärkeintä ei ole niiden kannattavuus, vaan se, pystyykö maan hallinto hyödyntämään niitä geostrategisten tavoitteidensa saavuttamiseen ja oman valtansa lujittamiseen.
Esimerkiksi Nord Stream II -kaasuputkeen liittyvien erimielisyyksien ansiosta Venäjä saa EU:n näyttämään heikolta ja hajanaiselta. Hanke nakertaa Saksan solidaarisuutta muita EU-maita kohtaan ja heikentää Ukrainan asemaa maakaasun kauttakulkumaana, mikä vaikeuttaa EU:ssa yhtenäisen linjan noudattamista Ukrainan kriisin suhteen.
Fennovoiman ydinvoimalahanke puolestaan osoittaa, miten Venäjän kanssa tehtävissä suuren mittakaavan energiahankkeissa on vaarana, että Venäjän noudattama geoekonominen toimintaperiaate, jossa poliittiset ja taloudelliset tavoitteet sekoittuvat toisiinsa, omaksutaan myös hankkeen kohdemaassa – tässä tapauksessa Suomessa.
EU:ssa tiedostetaan kyllä, että Venäjä pyrkii lyömään kiiloja EU-maiden välille. Monet kuitenkin näkevät taloudellisen keskinäisriippuvuuden aina positiivisena asiana, vaikka se voi johtaa strategiseen riippuvuussuhteeseen. EU:n ja sen jäsenmaiden tulisi tiedostaa Venäjän strategiset pyrkimykset energiasektorilla, vastata niihin päättäväisesti ja luoda sitä kautta tilaa myös aidolle kaupalliselle yhteistyölle.
