yhteenveto

On selvää, ettei Yhdysvaltoja nähdä enää globaalisti johtavassa asemassa, sillä muut maailmanlaajuiset ja alueelliset suurvallat pyrkivät laajentamaan vaikutusvaltaansa. Mutta miten merkittävästi Yhdysvaltojen mahti on oikeastaan heikentynyt ja muiden valtioiden voimistunut? Kansainvälisten suhteiden tutkija John Mearsheimer esitti teoksessaan The Tragedy of Great Power Politics, että suurvaltojen globaalia vaikutusvaltaa voi mitata arvioimalla niiden alueellista vaikutusvaltaa. Mearsheimerin mukaan Yhdysvallat on ainoa valtio, joka on saavuttanut hallitsevan aseman omalla alueellaan eli läntisellä pallonpuoliskolla ja pystynyt samaan aikaan estämään muita suurvaltoja nousemasta alueelliseen johtoasemaan muualla maailmassa. Pitääkö tämä yhä paikkansa?

Tässä FIIA Working Paper -julkaisussa tarkastellaan valtatasapainoa maailman eri alueilla. Julkaisussa todetaan, että Yhdysvallat läpäisee edelleen niin sanotun Mearsheimer-testin kaikilla maailman alueilla, vaikkakaan ei läpikotaisin kaikkien alueiden sisällä. Julkaisussa tuodaan esiin myös mahdollisia kehityskulkuja, joiden myötä Yhdysvaltojen kyky läpäistä Mearsheimer-testi saattaa heikentyä tulevaisuudessa.

Mark N. Katz