Kärsimyksen kuvat herättävät pakolaispolitiikan kestämättömyyteen

Kärsimyksen kuvat herättävät pakolaispolitiikan kestämättömyyteen

Uutiset Eurooppaan turvaan pyrkivien hädänalaisten pakolaisten traagisista kohtaloista ovat jokapäiväisiä. Viime torstaina (27.8) järkytyimme rekan perävaunuun Itävallassa tukehtuneista yli 70 mahanpyrkijästä. Seuraavana päivänä Libyan edustalla kaatui Eurooppaan suunnanneiden ihmisten vene vaatien noin sata kuolonuhria. Lähes joka päivä turvaa etsiviä ihmisiä kuolee Euroopan porteille.

Nämä uutiset kertovat epätoivosta joka ajaa turvattomia olevia kriisialueiden ihmisiä kohti turvallisempaa elämää ja Eurooppaa. Tiedot tapahtumista aiheuttavat kauhistusta, surua ja epätoivoa, mutta herättävät myös empatiaa ja auttamisen halua. Toisaalta samojen uutisten äärellä keskustelu tulijoiden motiiveista ja oikeutuksesta pyrkiä kohti turvallisempaa tulevaisuutta käy kuumana. Tällöin turvaa etsivien liikkuminen kohti asuinalueitamme koetaan uhkaavaksi, siihen suhtaudutaan torjuen, jopa kyseenalaistaen tulijoiden hädän aitous. Suhtautuminen lähtijöiden hätään jakaa keskustelua, sekä asennoitumista auttamiseen – jopa turvaa etsivien ihmisten ihmisarvoon.

Pakolaiskriisiuutisia seuratessamme kohtaamme usein järkyttäviä kuvia. Viime päivinä kuvat hukkuneista lapsiuhreista ovat aiheuttaneet syvää järkytystä. Migrant Report, maltalainen maahanmuuttokysymyksiin keskittyvä kansalaisjärjestö julkaisi kuvia perjantain laivaturman lapsiuhreista, joiden ruumiit olivat ajautuneet libyalaisen Zuwaran kaupungin rannoille otsikolla ”kuvat jotka täytyy nähdä”. Keskiviikkona Reutersin kuva turkkilaisella rannalla kasvoillaan makaavan syyrialaisen kolmevuotiaan, Aylan Kurdin ruumiista loi spektaakkelin. Näistä hankalasti katsottavista kuvista on tullut poliittisia tyrmistyksen ikoneita, joihin pakolaiskriisin inhimillinen kärsimys tiivistyy.

Kuvien asema humanitaarisessa viestinnässä sekä uutismediassa on niiden vahvasti puhuttelevan voiman vuoksi keskeinen. Toisen kärsimyksen visuaalisen kohtaamisen on nähty luovan solidaarisia siteitä kaukaisten kärsivien ja kuvien katsojien välille, ihmisten jaettua haavoittuvaisuutta havainnollistavan luonteensa vuoksi. Toisten kärsimyksen kuvallinen esitteleminen on kuitenkin hankala kysymys. Järkyttävien kuvien julkaisun eettisyyteen onkin viime vuosikymmeninä kiinnitetty kasvavaa huomiota niin uutistalojen ja aiheen tutkijoiden tahoilla kuin kansalaiskeskustelussa. Kuvissa näkyvien uhrien kunnia, henkilökohtaisen koskemattomuuden ja yksityisyyden loukkaukset ovat keskustelun ytimessä. Problematiikkaan liittyvät länsimaisten ja ei-länsimaisten ihmisten kärsimyksen kuvallisen esittämisen erilaiset normistot ja jopa keskustelu ”katastrofipornosta”. Toisten kärsimystä näyttävien kuvien julkaisuun onkin syytä suhtautua varovaisuudella, tarkkaan pohtien käytön tarpeellisuutta ja viestejä.

Nytkin pakolaislasten kuvien julkaiseminen on nostanut keskustelua siitä, millaista kuvastoa toisten hädästä on tarkoituksenmukaista ja eettistä julkaista. Migrant Report perusteli kuvien julkaisua sillä, että niiden näyttäminen puolustaa uhrien kunniaa ja arvoa enemmän kuin julkaisematta jättäminen. Järjestö argumentoi, että heidän uhrinsa ei olisi turha, jos kuvien voimasta edes yksi pakolaisten hätään skeptisesti suhtautuva päätöksentekijä muuttaisi suhtautumistaan inhimillisempään ja solidaarisempaan suuntaan. Aylan Kurdin kuvan leviämisen jälkeen hänen perheensä ahdingon taustat on selvitetty, ja heidän hätänsä ruuhkautuneen ja kasvottoman maahanmuuttopolitiikan uhreina on noussut tietoomme ja keskustelun aiheeksi. Lapsiuhrien kuviin viitaten on muun muassa painostettu Britannian pääministeriä Cameronia taipumaan tylyltä maahanmuuttolinjaltaan. Kuvilla on nyt poikkeuksellista poliittista voimaa. Hätä Euroopan rajoilla on saanut lapsen kasvot, joilta meidän on hankalaa kääntää katseemme.

On hyvin kyseenalaista, voiko toisen kärsimyksen kuvia katsomalla ymmärtää muiden kipua, mutta shokeeraavat kuvat saattavat toimia herätyksenä tilanteen kestämättömyyteen, jopa paatuneimmille katsojille. Tilanteessa, jossa pakomatkalle lähteneiden ihmisten hätää vähätellään suomalaisten poliitikkojen taholta käyttämällä termejä kuten ”meritaksipalvelu” ja ”elintasosurffarit” sekä ”iPhone-miehet” ja jossa suomalaiset kunnat kieltäytyvät ottamasta vastaanottokeskuksia alueelleen, kriisin katkerimman inhimillisen laskun kohtaaminen voi olla jopa tarpeellista shokkiterapiaa. Piinaavat kuvat turvaa etsivien ihmisten ruumiista asettuvat voimakkaasti vastakkain hädänalaisia kuvailevien halventavien käsitteiden, heidän hätäänsä kyseenlaistavien näkökulmien, epäempaattisen populistisen keskustelun sekä kovanlinjan maahanmuuttopolitiikan kanssa. Näiden kuvien lapset ovat lähtömaidensa politiikan, mutta myös ympäröivän maailman maahanmuuttopolitiikan, kovien asenteiden ja meidän välinpitämättömyytemme uhreja.

Noora Kotilainen

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija, joka viimeistelee väitöskirjaansa kärsimyksen ja kriisien kuvien maailmanpoliittisesta asemasta