Kiina voittaa Ukrainassa

Turun Sanomat

Rami Nieminen

Venäjä pullistelee Itä-Euroopassa ja länsimaat vastaavat pakotteilla. Kauppasaarrossa on kuitenkin yksi ongelma, josta Euroopassa ei ole juuri puhuttu: Venäjän naapurissa sattuu asumaan valtio, jolla on liki rajaton tarve ostaa raaka-aineita. Ja lisäksi maksukykyä.

Ukrainan kriisin ensimmäiset kuolonuhrit nähtiin vasta reilu puoli vuotta sitten. Siihen asti maailmalla oli keskitytty kiistelemään, onko Kiovan mellakoissa aseita ja käyttävätkö niitä opposition mielenosoittajat vai hallituksen poliisijoukot.

Sittemmin Ukrainan kriisi on laajentunut ja kärjistynyt. Siitä on kehkeytynyt Venäjän ja länsimaiden äärimmilleen kärjistynyt konflikti. MH17-lennon alasampumisen jälkeen on lisäksi näyttänyt entistä vahvemmin siltä, että helppoa ulospääsyä kriisistä ei ole.

EU sopi maaliskuussa ensimmäisistä Venäjää koskevista talouspakotteista. Sen jälkeen yhä tiukempia pakotteita on heitelty puolin ja toisin. Taloudellisten ja poliittisten suhteiden umpikujan myötä sekä länsi että Venäjä häviävät.

Ukrainan kriisissä onkin erottumassa selvästi vain yksi voittaja. Se on Kiina. Sen intresseihin kahakka sopii paremmin kuin hyvin, kunhan ei eskaloidu liikaa.

– Ukrainan konfliktihan on Kiinalle loistojuttu, arvioi professori Lauri Paltemaa, Turun yliopistossa toimivan Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja.

Venäjä työstää suhteita

Kiina hyötyy Venäjän ja lännen välisistä jännitteistä monin tavoin. Toukokuussa Kiina ja Venäjä saivat solmittua suuren maakaasusopimuksen, jota oli neuvoteltu jo kymmenkunta vuotta. 30-vuotinen ja arviolta 300 miljardin euron arvoinen sopimus takaa Kiinalle energiaa pitkäksi aikaa, ja on arvioitu, että Venäjä antoi kaasun halvalla.

– Kaasusopimuksessa nähtiin, että Kiina on Venäjälle tärkeämpi kuin Venäjä Kiinalle, linjaa ulkopoliittisen instituutin UPI:n vanhempi tutkija Jyrki Kallio.

Ristiriidat Euroopan päässä ovat ajaneet Venäjän entistä enemmän Kiinan syliin.

– Venäjä on ainakin tehnyt kaikkensa varmistaakseen hyvät suhteet, kertoo Paltemaa.

– Kiinassa tuntuu vierailevan jatkuvasti joku vähintään ministeritason johtaja Venäjältä. Ja sama meno on toisinpäin.

Hän uskoo, että Venäjän aktiivisuuden taustalla on toive saada Kiinasta ainakin taloudellinen ja miksei poliittinenkin selkänoja länttä vastaan.

Kaupassa kasvunvaraa

Talouspakotteet voivat kääntyä vielä odotettua pahemmin Eurooppaa itseään vastaan, jos Kiina ja Venäjä jatkavat yhteistyön tiivistämistä. Kuten Kallio toteaa, Venäjän osuus Kiinan kauppataseessa on tällä hetkellä mitättömän pieni.

Kiinan tuonnissa EU on suurin yksittäinen kauppakumppani. Kaikkiaan 11 prosenttia Kiinan ostamista tuotteista tulee Euroopasta. Venäjän osuus on vain kaksi prosenttia.

Mutta Paltemaa muistuttaa, että toisin kuin monilla länsimailla, Venäjällä riittää Kiinan haluamia kauppa-artikkeleja. On energiaa, elintarvikkeita ja sopivia asejärjestelmiä. Kasvunvaraa pitäisi siis olla, sillä nykyisellään Kiinan osuus Venäjän viennistä on alle seitsemän prosenttia. Yli puolet Venäjän viennistä suuntautuu EU-maihin.

Kiina kieli keskellä suuta

Paltemaa ja Kallio kuvailevat Kiinan ulkopolitiikan tärkeimmäksi kulmakiveksi oman talouskasvun varmistamisen. Maa pyrkii todennäköisesti pysymään etäällä kaikenlaisista pakotteista ja hyödyntämään Ukrainan kriisin avaamia mahdollisuuksia täysimääräisesti.

– Kiina ei pidä pakotteista, koska niillä on taipumus heilutella kansainvälistä vakautta, jota taas tarvitaan talouskasvuun, Kallio sanoo.

Toki Kiinalla on myös omia suurvaltapoliittisia intohimoja. Niiden ja talouskasvun välillä tasapainottelun vuoksi Kiina onkin joutunut olemaan Ukrainan kriisin suhteen kieli keskellä suuta.

– Kiinan ulkopolitiikka on inhorealistista, kuten on Venäjänkin. Se katsoo, että on tiettyjä geopoliittisia etupiirejä, joita suurvallat jakavat keskenään, Paltemaa luonnehtii.

Kallion mukaan kriisi on tarjonnut Kiinalle tilaisuuden kritisoida länsimaita ja syyttää niitä Ukrainan ongelmista. Sillä on Venäjän kanssa yhteinen intressi haastaa Yhdysvaltain johtama yksinapainen maailmanjärjestys.

Kiina ei kuitenkaan ole avoimesti hyväksynyt, vaikka ei tuominnutkaan Venäjän toimia Ukrainassa ja Krimillä. Kallio arvioi, että Kiina tukee Venäjää Ukrainassa, mutta ei hyväksyisi esimerkiksi avointa sotilaallista konfliktia. Se keikuttaisi talouden venettä liikaa.

– Pidän erittäin epätodennäköisenä, että Kiina antaisi siunauksensa Venäjälle liittää lisää alueita Ukrainasta itseensä, Kallio pohtii.

Hän epäilee, että Venäjä olisi toivonut Kiinalta voimakkaampaa tukea kuin on saanut.

Krim kuin Taiwan

Ukrainan kriisi on Kallion mielestä Kiinalle poliittisesti hankala. Venäjän toimissa on Kiinan kannalta sekä hyviä että huolestuttavia piirteitä. Kallio korostaa, että Kiinalle olisi epäedullista hyväksyä separatististen alueiden itsenäistymistä. Kiinassa esimerkiksi pelätään läntisen Xinjiangin alueen muslimiväestön itsenäistymispyrkimyksiä. Keskushallinto on pitänyt alueella kovaa kuria.

Paltemaa taas nostaa esiin Venäjän toimintamallin Krimillä Kiinaa kiinnostavana taktiikkana.

– Kiinan kannalta mielenkiintoisinta tässä on selkeä Taiwan-yhteys, Paltemaa sanoo.

Hänen mukaansa Kiina pitää edelleen Taiwania itselleen kuuluvana kapinallisena maakuntana. Samaan tapaan Venäjällä pidettiin Krimiä historiallisin perustein venäläisenä. Jos Krimin liitos hyväksytään lopullisesti, Kiina saa pontta omille vaatimuksilleen.

– Jos Kiina olisi tuominnut Venäjän toimet Krimillä, se olisi samalla vienyt itseltään oikeutuksen ehkä joskus tulevaisuudessa vallata Taiwan itselleen, Paltemaa uumoilee.

Lännessä odotettu riitoja

Ennen Ukrainan kriisiä monet asiantuntijat esittivät, että Venäjä ja Kiina saattavat pian ajautua vakavaan konfliktiin Venäjän kaukoidässä. Vuonna 2008 Yhdysvaltain hallinnolle valmisteltu asiantuntija-analyysi jopa ennusti sotaa maiden välille vuoteen 2030 mennessä.

Maltillisimmissakin arvioissa on veikkailtu, että Kiinan raaka-ainetarve ja kasvava populaatio luovat paineen, joka pakottaa sitä tavalla tai toisella vyörymään Siperiaan.

Venäjän puolella raja-alueet ovat kärsineet jyrkästä väestökadosta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Lännessä on nostettu esiin venäläisten pelkoja kiinalaisten hallitsemattomasta maahanmuutosta.

Esimerkiksi yhdysvaltalainen maantieteilijä Frank Jacobs totesi vastikään New York Timesin artikkelissa, että Kiinan puolella rajaa asuu liki kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin Venäjän puolella Siperiaa.

Hän spekuloi, että Kiina voisi tulevaisuudessa toimia kuten Venäjä Krimillä ja myöntää Venäjän puolella asuville Kiinan kansalaisuuden. Pikkuhiljaa se voisi hiipiä ”puolustamaan” omiensa turvallisuutta ja samalla luoda painetta rajalinjojen siirtämiseen.

Paltemaalta ennuste ei saa tukea.

– Nähdäkseni ainakin lyhyellä aikavälillä maiden välisiä ristiriitoja on paisuteltu, hän analysoi.

– Ainakin jo 1800-luvulta lähtien Venäjällä on pelätty ”keltaista aaltoa”. Mikään paperilla ei kuitenkaan viittaa siihen, että se olisi todellinen pelko, hän arvioi ja muistuttaa, että maahanmuuttokeskustelu ryöpsähtelee helposti yli vähän joka maassa.

Paltemaan mukaan suhteiden kehityksestä kertoo myös se, että Kiina ja Venäjä saivat pitkäaikaiset rajakiistansa sovittua 2000-luvun alussa. Molemmat luopuivat aluevaatimuksistaan.

– Maat olivat hyvin kompromissihaluisia.

Lisäksi Kiinan sisäinen muuttoliike rajaseudulla suuntautuu Paltemaan mukaan nykyään enemmän etelän suuriin kaupunkeihin kuin pohjoiseen.

Eripura perintönä

Talous ja länsimaisen politiikan haastaminen ovat lähentäneet Kiinaa ja Venäjää, mutta voidaanko niitä pitää aidosti liittolaisina?

– Ei voi ihan näinkään päin sanoa, toppuuttelee UPI:n Kallio.

– Mailla on kuitenkin myös huomattavia intressiristiriitoja.

Kallion mukaan esimerkiksi Keski-Aasiassa Kiina ja Venäjä kilvoittelevat keskenään. Kiina kasvattaa vaikutusvaltaansa investoinnein ja Venäjä pitää aluetta perinteisenä valtapiirinään. Kiina taas ei katso hyvällä Venäjän ja Vietnamin likeistä yhteistyötä muun muassa öljynporaushankkeissa.

– Maiden välillä on yhä olemassa myös syvää historiallista epäluuloisuutta. Kiina pitää Venäjää vanhastaan siirtomaavaltana, joka (1800-luvun oopiumsotien myötä) kaappasi siltä yli miljoona neliökilometriä maata, Kallio luettelee.

Venäjän taas on ollut vaikea hyväksyä voimasuhteiden kääntymistä päälaelleen. Kiinan mahti näkyi esimerkiksi kaasusopimuksessa, jonka neuvotteluissa se vei ja Venäjä taipui.

– Voi olettaa, että Venäjällä ei pidetä tästä tilanteesta.

Väärin arvattu

Kallio arvioi, että Kiinaa ja Venäjää lähentävät enemmän yhteiset viholliset kuin aito molemminpuolinen ystävyys. Tällä hetkellä ne kuitenkin hyötyvät yhteistyöstä luultavasti enemmän kuin lännessä olisi toivottu.

Paltemaan mukaan joissain eurooppalaisissa arvioissa on esitetty, että Venäjän vastaiset pakotteet purevat vain jos Kiina liittyy rintamaan.

Tutkijat ovat yhtä mieltä, että niin ei tule käymään. Ja siitä länsi saa osin syyttää itseään.

– Lännessä on tehty virhearvioita siinä, että on luotettu Venäjän demokratisoituvan ja länsimaistuvan. Samalla on jatkettu Kiinan arvostelemista, tosin aiheellisesti, muun muassa ihmisoikeustilanteesta.

Vaikuttaa siltä, että Kiina on suurista pelureista se, jolle Ukraina-pelissä on jaettu valttikortit. Euroopassa taas pannaan kädet ristiin ja toivotaan, että EU ei ole se, jolle jää lopulta mustapekka.