Turun Sanomat
Raimo Väyrynen
USA:n uuden presidentin haasteena taloudellinen ja sotilaallinen kriisinhallinta
Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa on tapahtunut historiallinen
käänne. Historiallista ei ole demokraatin valinta, vaikka monet
saattavat niin ajatellakin George W. Bushin kahdeksan vaikean
ja jopa tuhoisan vuoden jälkeen. Tätä tärkeämpää on se, että
amerikkalaiset halusivat valita värillisen tai paremminkin ehkä
monikulttuurisen presidentin.
Barack Obaman valinta on
uskomaton tapahtuma. Kärjistäen sanottuna se päättää yhden sodan:
vuosien 1861-65 sisällissodan, jonka seurauksena mustat orjat
vapautettiin, mutta joiden jälkeläiset saivat kansalaisoikeudet vasta
1960-luvulla. Yksi merkittävä syy Obaman valintaan on, että hän ei sovi
tyypillisen amerikkalaiseen kaavoittuneeseen kuvaan vihaisesta
mustasta. Hänen isänsä oli Keniasta Yhdysvaltoihin tullut opiskelija ja
hänen äitinsä idealistinen amerikkalainen.
Obama on siis
monikulttuurisen avioliiton tuote, jonka valkoiset amerikkalaiset
isovanhemmat kasvattivat ja joka valmistui juristiksi Harvardin
yliopistosta. Obaman etninen tausta vetosi värillisiin ja liberaaleihin
valkoisiin äänestäjiin, mutta loi toisaalta kulttuurin kautta sillan
tavallisiin amerikkalaisäänestäjiin. Voi hyvin kysyä edelleen,
olisivatko amerikkalaiset olleet valmiita ”aitoon” mustaan
presidenttiin?
Päähuomio kääntyi henkilöihin
Yhdysvaltojen
presidentinvaalikampanja lähti liikkeelle Irakin sotaa koskeneista
kiistoista. Republikaanit kokivat tarpeelliseksi tukea Bushin hallinnon
politiikkaa varsinkin, kun lisäjoukkojen lähettäminen reilu vuosi
sitten rauhoitti maan sisäistä väkivaltaa. Demokraattien piirissä Hillary Clinton oli kannattanut sodan aloittamista Saddam Husseinia vastaan, Barack Obama on vastustanut sitä.
Asteittain
Irak jäi kuitenkin taka-alalle vaalikampanjassa ja kysymykset
ehdokkaiden ominaisuuksista – voidaanko mustaa Obamaa valita, onko John McCain
liian vanha jne. – nousivat äänestäjien mieliin, eivätkä vastaukset
olleet suinkaan itsestään selviä. Valkoiset työläiset vieroksuivat
herraskaiseksi koettua Obamaa, eikä kristillinen oikeisto jaksanut
innostua McCainista.
Varapresidenttiehdokkaiden valinta ei
koskaan ratkaise itse presidentinvaalia, mutta tällä kertaa sillä oli
merkitystä. McCainin päätös poimia varapresidenttiehdokkaakseen Alaskan
kuvernööri Sarah Palin otettiin kristillisissä piireissä
innostuneesti vastaan ja toi McCainille lisäkannatusta. Toisaalta
lukuisat äänestäjät näkivät hänen kokemuksensa ja pätevyytensä syvät
puutteet ja alkoivat epäröidä.
Omalla valinnallaan, joka
kohdistui Delawaren edustajana 36 vuotta senaatissa istuneeseen ja
tällä hetkellä sen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toimineeseen Joseph Bideniin,
Obama korjasi omaa vähäistä kokemustaan kansainvälisessä politiikassa.
Vaalikampanjassa Bidenin etuna oli myös hänen sosiaalinen taustansa
katolisessa työläisperheessä Pennsylvaniassa.
Yhdysvaltojen uusi
presidentti on vakavien ja vaikeiden talouspoliittisten valintojen
edessä. Kun talouden kasvu hyytyy, työpaikat menevät alta ja kahdeksan
miljoonaa amerikkalaista on menettämässä kotinsa, niin äänestäjä alkaa
ajatella toisenkin kerran poliittista valintaansa. Tämä koitui
vaaleissa Obaman eduksi, sillä se pani häneen ennakkoluuloisesti
suhtautuneet valkoisen työläisäänestäjät miettimään valintaansa
uudelleen (sitä paitsi ay-liike kampanjoi keskeisissä osavaltioissa
voimakkaasti Obaman puolesta).
Bushin kaudet jättivät myös
talouteen ikävät jäljet ja kun McCain oli luvannut jatkaa Bushin
talouspolitiikkaa, niin Obama alkoi näyttää todelliselta vaihtoehdolta.
Vaikka
valitsijamiesten määrässä Obama päihitti selvästi McCainin, niin
ääniosuuksissa ero ei ollut kovinkaan suuri (51-48 prosenttia. Näin
mitattuna Obaman voitto oli siis pienempi kuin mitä useimmat
mielipidetiedustelut antoivat aihetta olettaa.
Kaikkien aikojen tehokkain ja kallein vaalikone
Nämä
vaalit olivat Yhdysvalloissa varsinaiset mobilisaatiovaalit. Obama
vaati muutosta maan politiikkaan ja tälle vaatimukselle oli nyt
vastaanottavainen maaperä. Obaman vaalikone oli luultavasti tehokkain
ja rahakkain Yhdysvalloissa koskaan nähdyistä. Tämä kone lähti
liikkeelle kokoamalla internetin avulla kaksi miljoonaa ihmistä
vaalityöhön ja tukemaan pienillä rahapainoksilla vaalikampanjaa.
Varapresidenttiehdokkaan nimi jaettiin tekstiviestillä näille
tukijoille juuri ennen julkistamista.
Kaikkien tämänkertaisten
vaalien yhteisbudjetti ylitti miljardin dollarin rajan ja Obaman
kampanjan osuus tästä oli 230 miljoonaa dollaria, kun taas McCain sai
kokoon vain noin puolet tästä summasta. Tämä mahdollisti jopa puoli
tuntia kestäneiden vaalimainosten ajamisen lopputuloksen kannalta
keskeisissä osavaltioissa. Kaikki raha ei tietenkään ollut pyyteetöntä,
vaan erilaiset eturyhmät ja lobbaajat ovat jo alkaneet hääriä Obaman
ympärillä.
Talouden elvyttäminen suurin haaste
Yhdysvaltojen
talous tarvitsee uutta elvytyspakettia, jotta maailmantalouden moottori
ei pysähtyisi polttoaineen puutteessa. Tämän paketin pitäisi saada
lisäämään kysyntää ja suojelemaan ihmisten perustarpeita kuten omaa
asuntoa ja terveydenhuoltoa.
Obaman kampanjan yhtenä keskeisenä
tavoitteena olikin laajentaa terveydenhuoltopalveluita edullisemmin ja
suuremmalle osalle amerikkalaisia kuin tähän saakka. Uusi presidentti
ei voi luopua tästä tavoitteesta, vaikka se palvelee elvytystä vain
osittain. Hänen suurena haasteenaan on se, kuinka terveydenhuoltoa
voidaan uudistaa ilman, että sen kustannukset olennaisesti kasvavat.
Nykyinen vakuutusyhtiöitä suosiva järjestelmä ei sitä salli.
Taloudellisen
kasvun pysähtyminen ja liittovaltion budjetin vajeen kasvu viiteen
prosenttiin bkt:sta ei anna kovin paljon pelivaraa uudistuksille. Jotta
elvytysvaraa olisi, niin veroja täytyy nostaa. Obama on ilmoittanut,
että kenenkään ”keskiluokkaan” kuuluvan – eli siis tässä laskennassa
alle 250 000 dollaria (noin 200 000 euroa) vuodessa ansaitsevan –
veroja ei tulla nostamaan, mutta tämän kynnyksen yläpuolella korotuksia
tulee. Käytännössä Obaman linjan toteutuminen merkitsisi paluuta hallinnon verotasolle ja siten Bushin hallinnon rikkaita suosineiden veroalennusten perumista.Bill Clintonin
Ulkopolitiikkaan ei täyskäännöstä
Ulkopolitiikassa
Obaman hallinto tulee suuntautumaan kansainväliseen yhteistyöhön, mutta
on valmis tarvittaessa voimankäyttöön. Tässä suhteessa painopistettä
tullaan siirtämään Irakista Afganistaniin ja eurooppalaisilta
edellytetään myös aktiivisempaa osallistumista operaatioihin siellä,
myös riskialttiissa etelässä. Yleisesti suhteissa Eurooppaan korostuu
ongelmanratkaisuja painottava lähestymistapa sekä yhteistyö
sotilaallisten että talouskriisien hallinnassa.
Sotilaallisessa
kriisinhallinnassa Afganistanissa eurooppalaiset kohtaavat uusia
paineita. Naton johtamaan operaatioon halutaan enemmän joukkoja ja
niitä myös erityisesti liiton jäsenten odotetaan lähettävän. Naton
uusissa jäsenmaissa tunnetaan huolta siitä, että Yhdysvallat ei Obaman
kaudella vahvistakaan luvatulla tavalla niiden turvallisuustakeita
uhkaavaksi koettua Venäjää vastaan.
Balttia ja Keski-Euroopan
maat kuuluvat siihen harvalukuiseen joukkoon, jossa McCainin
presidenttihankkeella oli todellista kannatusta. Kun Obaman keskeiset
ulko- ja puolustuspoliittiset vaikuttajat ovat luultavasti
kansainvälisessä politiikassa hyvin marinoituja diplomaatteja ja
poliitikkoja, niin täyskäännöstä Yhdysvaltojen politiikassa tuskin
tarvitsee odottaa.
Talouskriisin hallinnassa on sekä
Yhdysvaltojen ja EU:n yhteistyö että maailmanlaajuinen yhteistyö
välttämätöntä. Ranskan presidentin Nikolas Sarkozyn ja EU:n komission puheenjohtajan José Barroson
aloitteesta on kutsuttu Washingtoniin marraskuun puolivälissä koolle
ns. G20-ryhmä, johon johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmän lisäksi
kuuluu sellaisia maita kuin Brasilia, Etelä-Afrikka, Intia ja Kiina.
Tavoitteena on sarja kokouksia, joista ensimmäisessä tarkoituksena
lienee lähinnä asialistan laatiminen ja yhteisen lähestymistavan
hahmottaminen. Silti on todellisuudelle vierasta, että Yhdysvaltoja
tässä kokouksessa edustaa ilmeisesti presidentti Bush, jolta vaalitulos
vei viimeisetkin vallan rippeet.