Olisiko Georgian Nato-jäsenyys estänyt Venäjän sotatoimet?

Kriisin lopputulos on Georgian kannalta kielteinen, jos se on
pitänyt Nato-jäsenyyttä ulkopolitiikkansa tärkeimpänä tavoitteena, toteaa
Raimo Väyrynen.

Georgian ja Venäjän välinen sota johtaa väistämättä myös
sotilasliitto Naton luonteen ja tehtävien uudelleenarviointiin. Nato
itsekin on määritellyt olevansa muutoksessa. Viime vuosina on korostettu
liiton olevan yhä enemmän kriisinhallintaorganisaatio ja ehkä vain
toissijaisesti perinteinen puolustusliitto. Tämä ajattelutapa näkyi myös
Ulkopoliittisen instituutin viime joulukuussa julkaistussa
Nato-raportissa.

Naton olemassaolon kannalta keskeinen kysymys on sen uskottavuus
perinteisenä sotilasliittona. Kulmakivenä tässä on Naton peruskirjan 5.
artiklaan sisältyvä jäsenmaiden avunantovelvoite hyökkäyksen sattuessa.
Velvoite on kuitenkin vähemmän sitova kuin yleensä kuvitellaan.
Poliittisten turvallisuussitoumusten lunastaminen ei ole automaattista
vaan riippuu strategisista ja taktisista tilannearvioista.

Georgian ja Venäjän väliseen sotaan ei voida soveltaa
perinteisiä teorioita sotilasliitoista. Sen sijaan on pohdittava, kuinka
kriisi olisi kehittynyt, jos Georgia olisi Naton jäsen.

Yhdysvallat on suhtautunut myönteisesti Georgian ja Ukrainan
Nato-jäsenyyteen. Naton uudet jäsenmaat ovat antaneet tukensa hankkeelle,
kun taas monet ”vanhan Euroopan” valtiot, Saksa etunenässä, ovat olleet
varovaisemman etenemisen kannalla.

Oletetaan, että Georgia olisi ollut Naton jäsen 8.8.2008 – tätä
päivämäärää ulkoministeri Alexander Stubb on pitänyt käännekohtana
kansainvälisissä suhteissa. Olisiko Georgia silloin toiminut eri tavalla?

Jäsenyys sotilasliitossa rajoittaa poliittista valinnanvapautta. Vaikka
Yhdysvallat on tukenut sotilaallisesti Georgiaa, se on samalla vakavasti
varoittanut aloittamasta sotilaallisia toimia Etelä-Ossetiaa vastaan.
Kriisin ennaltaehkäisy epäonnistui presidentti Mihail
Saakašvilin tempoilevan ja lyhytnäköisen politiikan vuoksi.
Olisiko Yhdysvaltojen varoitus tehonnut paremmin, jos Georgia olisi ollut
Naton jäsen?

Yksi sotilasliiton keskeisistä tehtävistä on luoda
pelote mahdollisia hyökkääjiä vastaan. Perusajatuksena on välittää
vastapuolelle tieto, että sitä uhkaavat voimakkaat vastatoimet, jos se
aloittaa aggressiivisen käyttäytymisen. Pelotteen tarkoituksena on
välttää sotilaallinen selkkaus uhkaamalla sen hyötyä suuremmilla
kustannuksilla.

Entä olisiko Georgian Nato-jäsenyys estänyt Venäjää ryhtymästä
massiivisiin sotilaallisiin toimiin siinäkin tapauksessa, että liitto ei
olisi onnistunut pidättämään Georgian nykyhallitusta?

Uskallan väittää, että Georgian jäsenyys Natossa olisi vähentänyt sodan
todennäköisyyttä. Toisaalta on outoa, että Georgian jäsenyyden
kannattajat ovat unohtaneet, että maalla on ratkaisemattomia ja akuutteja
alueellisia konflikteja Venäjän kanssa. Turvallisuussitoumuksia ei
yleensä anneta tällaiselle maalle, koska ratkaisemattomat ongelmat
kärjistävät sotilasliiton sisäisiä pulmia.

Yksi allianssipolitiikan keskeisistä poliittisista
dilemmoista tunnetaan nimellä ansautuminen. Vaikka liiton johtava
jäsenvaltio (tai jäsenvaltiot) haluaa antaa liittolaisilleen vilpittömän
turvatakuun, sen lunastamisen kustannukset saattavat olla liian suuret.
Siksi pelotteen epäonnistumisesta johtuvaa vastaiskua lieventää
eräänlainen itsepelote.

Jos Georgia olisi Naton jäsen ja jos liiton sisäinen pidäkepolitiikka
olisi epäonnistunut eikä Venäjän vastainen pelote olisi toiminut, niin
olisivatko Yhdysvallat ja muut Nato-maat olleet valmiita merkittävään
sotilaalliseen yhteenottoon Venäjän kanssa?

Yhteenotto olisi merkinnyt sitä, että ensi kerran toisen maailmansodan
jälkeen merkittävät valtiot olisivat sotineet suoraan keskenään. Viime
kädessä Georgia tuskin olisi suursodan arvoinen, varsinkaan kun sen oma
politiikka jättää aina 1990-luvun alusta lähtien sijaa arvostelulle.

Jos Yhdysvallat ja Nato eivät olisi olleet valmiita kostamaan Venäjälle
tämän ylimitoitettuja sotilaallisia toimia oman geopoliittisen
valtapiirinsä lujittamiseksi, olisi toteutunut pienten jäsenmaiden
turvallisuusdilemma: hylkääminen hädän hetkellä.

Sotilasliiton jokaisen vähäisemmän jäsenmaan täytyy ottaa huomioon, ettei
liiton johtaja välttämättä ole valmis ansautumaan omalta kannaltaan
toissijaiseen sotaan varsinkaan, jos liittolaismaa on sen itse
aloittanut. Tämä on sotilasliiton vahvuus: se estää jäsenmaata
harjoittamasta epäviisasta politiikkaa. Toisaalta se saattaa vetää mukaan
hyökkäystoimiin, joihin ei haluta lähteä.

Mitä tämä merkitsee Naton kannalta? Venäjän ekspansiivinen politiikka
pakottaa liiton vastaamaan. Yhdysvaltojen tähänastinen poliittinen ja
sotilaallinen tuki Georgialle tuo mukanaan poliittisia paineita ryhtyä
lisätoimiin. Nato tuomitsee varmasti Venäjän toiminnan ja irtautuu
poliittisesta yhteistyöstä, kuten Moskovakin on omalta osaltaan tehnyt.

Itse asiassa Moskovassa on vallalla uskomaton
poliittinen uho, joka näkyy muun muassa uusina ohjuskokeina ja
kauppapoliittisina toimina. Nato-maat lisäävät epäilemättä taloudellista
ja humanitaarista apuaan Georgialle.

Lopputulos on kuitenkin Georgian kannalta kielteinen, jos se on pitänyt
Nato-jäsenyyttä ensisijaisena ulkopoliittisena tavoitteenaan.
Sotilasliiton dilemmat saavat useimmat jäsenmaat toteamaan, että Georgian
ottaminen jäseneksi nähtävissä olevassa tulevaisuudessa olisi liian
riskipitoista.

Nato-mailla on tuskin valmiutta ottaa jäseneksi valtiota, joka on
avoimesti ilmoittanut aikovansa ottaa takaisin sille muodollisesti
kuuluvat mutta Venäjän valvomat erillisalueet, Etelä-Ossetian ja sitä
tärkeämmän Abhasian. Näyttääkin siltä, että Naton seuraavassa
huippukokouksessa ensi joulukuussa Georgialle annetaan tukea ilman
todellisia poliittisia ja sotilaallisia sitoumuksia.