Vihreä Lanka
Hanna Ojanen
Euroopan unionin energiapolitiikan yhteydessä
puhutaan erityisesti energian lähteiden valinnasta kestävällä tavalla, energian
saatavuuden varmistamisesta ja toisaalta sen säästämisestä. Viime aikoina on
puhuttu erityisesti energiaturvallisuudesta ja riippuvaisuudesta Venäjältä tulevasta
energiasta.On taas huomattu, että energia on tehokas painostusväline, ja että
on maita, jotka voivat ja haluavat tällaista välinettä käyttää.
Kuvio on tuttu
1970-luvun alun öljykriisistä. Silloin Postipankin Kultapossukerho jakoi
pienille jäsenilleen tummanpuhuvia Säästä sähköä -tarroja. Me teimme työtä
käskettyä, liimasimme tarroja ja sammutimme valoja. Öljyä tuottavien
arabimaiden painostamat länsimaat lähtivät etsimään öljyä omilta mailtaan,
neuvottelemaan maakaasun hankinnasta tai rakentamaan ydinvoimaa.
Energia-aseen
käyttö ei siis ole uutta. Erot tulevat siitä, kuka milloinkin uhkaa ketä ja
kuinka vakavasti. Nytkin eri EU-maat kokevat olonsa uhatuksi eri määrin – kuten
oli laita 1970-luvun EEC:ssäkin. Mutta onko jäsenmaiden keskinäinen
solidaarisuus nyt vahvempaa?
Puola ajaa voimakkaasti energiasolidaarisuuden
vahvistamista ja vaatii EU:lta nopeampia toimia esimerkiksi siinä tapauksessa,
että energian saanti Venäjältä yllättäen loppuu. Puolaa vaaditaan vähentämään kotimaisen
hiilen käyttöä, mikä Puolan mielestä johtaa riippuvuuteen Venäjän kaasusta.
Puola on tässä varmaankin omalla ja oman teollisuutensa asialla, mutta nostaa
samalla pöydälle solidaarisuuden yhtenä keskeisenä unionin uskottavuuden
edellytyksenä.
Energiapolitiikan yhteydessä solidaarisuus mainitaan muun muassa päästökauppaan
ja päästöoikeuksiin liittyvissä asioissa. Solidaarisuudella on kuitenkin monta
muutakin muotoa. Solidaarisuus oli meillä oikein iskulause: 1990-luvun
puolivälissä EU:ta kuvattiin solidaarisuusyhteisöksi, jolta Suomikin saisi
tarvittaessa tukea.
Sittemmin solidaarisuudesta on tullut – Lissabonin
sopimuksen myötä, mutta sen voimaantulosta riippumatta – unionin sisäisen
turvallisuuden keskeinen periaate. Solidaarisuuslauseke velvoittaa unionin ja
sen jäsenvaltiot toimimaan yhteisvastuullisesti ja kaikin käytettävissä olevin
keinoin, jos jäsenvaltio joutuu terrori-iskun, luonnonmullistuksen tai ihmisen
aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi.
Minun kaltaiseni energiamaallikon
silmissä energiasolidaarisuus on lopulta vain tämän periaatteen uusi sovellus. Energian
saannin ongelmat voivat olla suuronnettomuuden luokkaa, tai johtaa sellaiseen. Tällaisiin
hankaluuksiin ja energiapoliittisen painostuksen kohteeksi joutunutta jäsenvaltiota
tulee auttaa. Avun saajan on myös vuorollaan autettava muita.
Jos unionin
jäsenmaat rohkenisivat sitoutua tähän periaatteeseen ja pystyisivät sopimaan
riittävästä energiamarkkinoiden säätelystä niin, että unionille saataisiin
uskottava energiainfrastruktuuri varmuusvarastoineen ja
kuljetuskapasiteetteineen, voisi unionilla olla koossa jonkinlainen pelote
energia-aseen käyttöä vastaan.