Euroopan parlamentti tiukentaa otettaan komissiosta
Turun Sanomat

TÄSTÄ ON KYSYMYS

  • Parlamentarismin
    periaatetta on jatku­vasti vahvistettu komission ja Euroopan par­lamentin
    välisessä suhteessa.
  • Täydelliseen parlamentarismiin ei voida siirtyä niin kauan
    kuin komissio poliittisesta toimenkuvastaan riippumatta määritellään
    riippumattomaksi toimielimeksi ja unionin järjestelmästä puuttuu
    hallitus-oppositio -asetelma.
  • Uusi komissio
    joutuu tasapainoilemaan kahden Lissabonin sopimuksessa tuntuvasti vahvistuneen
    toimielimen, Euroopan parla­mentin ja Eurooppa-neuvoston välissä.

Komission ja parlamentin yhteispe­listä on tulossa nyt
käynnistyvällä kau­della varsin mielenkiintoinen, sillä joulukuun alussa
voimaan tullut Lis­sabonin sopimus vahvisti kummankin valtaa unionin
päätöksenteossa. Par­lamentarismin periaate toteutuu nii­den välillä edelleen
varsin omintakei­sessa muodossa.

Joulun alla
saatiin Brysselissä seu­rata varsin omalaatuista näytelmää, kun uuden komission
jäsenehdokkaat olivat Euroopan parlamentin kuulta­vina. Parlamentin
puolueryhmät ryh­tyivät kuulemisessa kilvan kritisoi­maan toistensa riveistä
tulevia komis­saariehdokkaita. Kritiikkiä ei kuiten­kaan tullut vääristä
poliittisista näke­myksistä, vaan lähinnä tavasta esittää näitä näkemyksiä. Lopulta
vain Bul­garian ehdokas jouduttiin vaihtamaan epäiltyjen talouskytkösten takia.

Komission ja
parlamentin välistä parlamentaarista suhdetta on viime vuosina jatkuvasti
vahvistettu. Euroo­pan parlamentti on saanut lisää valtaa komissiota
nimitettäessä ja parlamen­tin päätöksentekovallan laajeneminen yhä useammille
lainsäädäntöalueille on lisännyt komission riippuvuutta parlamentista. Edelleenkään
ei ole ky­se todellisesta poliittisesta valvonnas­ta, sillä komissiolla on
edelleenkin vain osittain poliittinen luonne.

Uusimmankin
perussopimuksen mukaan komissio määritellään unio­nin riippumattomaksi
johtoelimeksi. Riippumattomuudella viitataan riippu­mattomuuteen unionin
jäsenvaltioista yhtä hyvin kuin puoluepoliittiseen riippumattomuuteen.

Käytännössä
komission poliittinen riippumattomuus natisee kuitenkin liitoksissaan. Komission
keskeinen rooli unionin lainsäädäntötyön moot­torina ja päätösten
valmistelijana on jo pitkään johtanut vaatimuksiin sen poliittisen valvonnan
tiukentamisesta. Euroopan parlamentti on vaatimusten myötä saanut enemmän
sananvaltaa komissiota nimitettäessä. Samalla jo alkuperäisiin yhteisösopimuksiin kuu­luneelle parlamentin
oikeudelle antaa komissiolle epäluottamuslause on an­nettu konkreettista
sisältöä.

Lissabonin
sopimus tuo komission politisoitumisen vielä askelta pidem­mälle. Sen
mukaan komission pu­heenjohtajan valinnassa on huomioi­tava Euroopan
parlamenttivaalien lopputulos, mikä käytännössä jo kah­teen kertaan on
toteutunutkin. Mui­den komissaariehdokkaiden nimeämi­sessä pääroolissa ovat
edelleen jäsen­valtiot, mikä johtaa puoluepoliittisesti varsin kirjavaan
kokoonpanoon.

Kun Euroopan
parlamentti sitten kuulee ehdotettuja komissaariehdok­kaita valmistautuessaan
äänestämään koko komission hyväksymisestä, ky­seessä ei voikaan olla normaali
poliit­tinen kuuleminen. Poliittisten näke­mysten sijasta parlamentaarikot mittailevat
ehdokkaiden esiintymistapaa ja hallinnollista sopivuutta. Joulukui­nen
poliittisten ryhmien välinen mit­telö kuitenkin osoitti, että poliittisem­paan
suuntaan olisi paineita mennä, jolloin komission ja parlamentin väli­selle
vuorovaikutukselle saataisiin normaali parlamentaarinen sisältö.

Parlamentaarisen valvonnan kaipuu lienee tulevina vuosina
kasvamaan päin ainakin Euroopan parlamentissa, joka Lissabonin sopimuksessa sai
uni­onin kaikista toimielimistä eniten lisää valtaa. Se tulee tästä
vaalikaudesta lähtien olemaan tasavertainen lainsää­täjä unionin neuvoston
kanssa useim­milla EU:lle kuuluvan lainsäädännöl­lisen vallan alueella.

Parlamentti tulee
nyt mukaan vai­kuttamaan sellaisille unionivallan kentille, joissa päätökset on
tähän saakka tehty komission ja neuvoston kesken kuten yhteinen maatalouspo­litiikka.
Se saa aiempaa vahvemman roolin myös yhteisestä budjetista pää­tettäessä.

Parlamentin rooli
uusilla alueilla saattaakin asettaa vakiintuneet yhteis­työmuodot koetukselle. Parlamentilla
ei edelleenkään ole oikeutta erottaa yksittäisiä komissaareja, vaan epäluot­tamuksen
vallitessa sen on erotettava koko komissio. Tätä on pidetty parla­mentaarista
kontrollia tosiasiassa hei­kentävänä tekijänä.

Komission ja
parlamentin puheen­johtajat varmistivat äskettäisessä sopi­muksessaan
käytännöksi sen, että parlamentin antaessa epäluottamuk­sensa yksittäiselle
komissaarille ko­mission puheenjohtajan on vakavasti harkittava tämän
erottamista.

Uuden komission
kaudella tullaan­kin todennäköisesti näkemään jännit­täviä tilanteita, kun
komissio joutuu taiteilemaan kahden Lissabonin sopi­muksessa merkittävästi
vahvistuneen toimielimen, eli Euroopan parlamen­tin ja jäsenmaiden
pääministereistä koostuvan Eurooppa-neuvoston välil­lä.

Komission
muuttaminen puhtaasti poliittiseksi johtoelimeksi kohtaa uni­onin jäsenvaltioissa
vahvaa vastustus­ta. Yhtäältä muutos veisi jäsenmailta tärkeää valtaa
komissaareja nimitettä­essä.

Muutos sinetöisi toisaalta unionin parlamentaarisen
järjestelmän liitto­valtiollisen luonteen. Nykyisessä väli­tilassa pysyminen
syö kuitenkin unio­nin päätöksentekojärjestelmältä us­kottavuutta ja hämärtää
valta- ja vas­tuusuhteita.