TÄSTÄ ON KYSYMYS
- Parlamentarismin periaatetta on jatkuvasti vahvistettu komission ja Euroopan parlamentin välisessä suhteessa.
- Täydelliseen parlamentarismiin ei voida siirtyä niin kauan kuin komissio poliittisesta toimenkuvastaan riippumatta määritellään riippumattomaksi toimielimeksi ja unionin järjestelmästä puuttuu hallitus-oppositio -asetelma.
- Uusi komissio joutuu tasapainoilemaan kahden Lissabonin sopimuksessa tuntuvasti vahvistuneen toimielimen, Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston välissä.
Komission ja parlamentin yhteispelistä on tulossa nyt käynnistyvällä kaudella varsin mielenkiintoinen, sillä joulukuun alussa voimaan tullut Lissabonin sopimus vahvisti kummankin valtaa unionin päätöksenteossa. Parlamentarismin periaate toteutuu niiden välillä edelleen varsin omintakeisessa muodossa.
Joulun alla saatiin Brysselissä seurata varsin omalaatuista näytelmää, kun uuden komission jäsenehdokkaat olivat Euroopan parlamentin kuultavina. Parlamentin puolueryhmät ryhtyivät kuulemisessa kilvan kritisoimaan toistensa riveistä tulevia komissaariehdokkaita. Kritiikkiä ei kuitenkaan tullut vääristä poliittisista näkemyksistä, vaan lähinnä tavasta esittää näitä näkemyksiä. Lopulta vain Bulgarian ehdokas jouduttiin vaihtamaan epäiltyjen talouskytkösten takia.
Komission ja parlamentin välistä parlamentaarista suhdetta on viime vuosina jatkuvasti vahvistettu. Euroopan parlamentti on saanut lisää valtaa komissiota nimitettäessä ja parlamentin päätöksentekovallan laajeneminen yhä useammille lainsäädäntöalueille on lisännyt komission riippuvuutta parlamentista. Edelleenkään ei ole kyse todellisesta poliittisesta valvonnasta, sillä komissiolla on edelleenkin vain osittain poliittinen luonne.
Uusimmankin perussopimuksen mukaan komissio määritellään unionin riippumattomaksi johtoelimeksi. Riippumattomuudella viitataan riippumattomuuteen unionin jäsenvaltioista yhtä hyvin kuin puoluepoliittiseen riippumattomuuteen.
Käytännössä komission poliittinen riippumattomuus natisee kuitenkin liitoksissaan. Komission keskeinen rooli unionin lainsäädäntötyön moottorina ja päätösten valmistelijana on jo pitkään johtanut vaatimuksiin sen poliittisen valvonnan tiukentamisesta. Euroopan parlamentti on vaatimusten myötä saanut enemmän sananvaltaa komissiota nimitettäessä. Samalla jo alkuperäisiin yhteisösopimuksiin kuuluneelle parlamentin oikeudelle antaa komissiolle epäluottamuslause on annettu konkreettista sisältöä.
Lissabonin sopimus tuo komission politisoitumisen vielä askelta pidemmälle. Sen mukaan komission puheenjohtajan valinnassa on huomioitava Euroopan parlamenttivaalien lopputulos, mikä käytännössä jo kahteen kertaan on toteutunutkin. Muiden komissaariehdokkaiden nimeämisessä pääroolissa ovat edelleen jäsenvaltiot, mikä johtaa puoluepoliittisesti varsin kirjavaan kokoonpanoon.
Kun Euroopan parlamentti sitten kuulee ehdotettuja komissaariehdokkaita valmistautuessaan äänestämään koko komission hyväksymisestä, kyseessä ei voikaan olla normaali poliittinen kuuleminen. Poliittisten näkemysten sijasta parlamentaarikot mittailevat ehdokkaiden esiintymistapaa ja hallinnollista sopivuutta. Joulukuinen poliittisten ryhmien välinen mittelö kuitenkin osoitti, että poliittisempaan suuntaan olisi paineita mennä, jolloin komission ja parlamentin väliselle vuorovaikutukselle saataisiin normaali parlamentaarinen sisältö.
Parlamentaarisen valvonnan kaipuu lienee tulevina vuosina kasvamaan päin ainakin Euroopan parlamentissa, joka Lissabonin sopimuksessa sai unionin kaikista toimielimistä eniten lisää valtaa. Se tulee tästä vaalikaudesta lähtien olemaan tasavertainen lainsäätäjä unionin neuvoston kanssa useimmilla EU:lle kuuluvan lainsäädännöllisen vallan alueella.
Parlamentti tulee nyt mukaan vaikuttamaan sellaisille unionivallan kentille, joissa päätökset on tähän saakka tehty komission ja neuvoston kesken kuten yhteinen maatalouspolitiikka. Se saa aiempaa vahvemman roolin myös yhteisestä budjetista päätettäessä.
Parlamentin rooli uusilla alueilla saattaakin asettaa vakiintuneet yhteistyömuodot koetukselle. Parlamentilla ei edelleenkään ole oikeutta erottaa yksittäisiä komissaareja, vaan epäluottamuksen vallitessa sen on erotettava koko komissio. Tätä on pidetty parlamentaarista kontrollia tosiasiassa heikentävänä tekijänä.
Komission ja parlamentin puheenjohtajat varmistivat äskettäisessä sopimuksessaan käytännöksi sen, että parlamentin antaessa epäluottamuksensa yksittäiselle komissaarille komission puheenjohtajan on vakavasti harkittava tämän erottamista.
Uuden komission kaudella tullaankin todennäköisesti näkemään jännittäviä tilanteita, kun komissio joutuu taiteilemaan kahden Lissabonin sopimuksessa merkittävästi vahvistuneen toimielimen, eli Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden pääministereistä koostuvan Eurooppa-neuvoston välillä.
Komission muuttaminen puhtaasti poliittiseksi johtoelimeksi kohtaa unionin jäsenvaltioissa vahvaa vastustusta. Yhtäältä muutos veisi jäsenmailta tärkeää valtaa komissaareja nimitettäessä.
Muutos sinetöisi toisaalta unionin parlamentaarisen järjestelmän liittovaltiollisen luonteen. Nykyisessä välitilassa pysyminen syö kuitenkin unionin päätöksentekojärjestelmältä uskottavuutta ja hämärtää valta- ja vastuusuhteita.