Vuoden 2013 sotilasvallankaappaus käynnisti uuden vaiheen Egyptin poliittisessa murroksessa. Pyrkimykset moniarvoisuuteen on järjestelmällisesti kitketty, ja Egyptin armeijasta on tullut keskeinen poliittinen voimatekijä.
Useilla ulkomaisilla toimijoilla on myös sormensa pelissä Egyptin kehityksessä. EU pyrkii tasapainoilemaan ihanteidensa ja uhkakuvien välillä. Yhdysvallat keskittyy turvallisuuspolitiikkaan ja sotilasyhteistyöhön Egyptin kanssa. Persianlahden monarkiat puolestaan pyrkivät torjumaan niin Muslimiveljeskunnan toiminnan kuin vaatimukset omien yhteiskuntiensa demokratisoinnista.
Vallankaappauksen jälkeen Egyptissä on isänmaallisessa sävyssä korostettu ulkomaisten toimijoiden pyrkimyksiä heikentää Egyptiä. Egyptiläiset tiedotusvälineet ovat omaksuneet tämän ajatuksen ja ne muokkaavat osaltaan kansalaismielipidettä.
Yksikään ulkopuolinen taho ei ole aidosti tukenut demokraattista muutosta, mihin on vaikuttanut huoli Egyptin poliittisesta vakaudesta. EU:n kohdalla kyse on ollut myös vaikutusvallan vähäisyydestä ja haluttomuudesta käyttää sitä vähäistä vaikutusvaltaa, joka unionilla on. Autoritaariset Persianlahden maat puolestaan ovat karsastaneet ajatusta Egyptin demokratisoitumisesta puhtaasti periaatteellisista syistä.
Persianlahden mailla on Egyptin kehityksessä keskeinen rooli, sillä ne tukevat taloudellisesti Egyptin hallitusta. Tuella on kuitenkin poliittinen ulottuvuutensa, sillä Persianlahden mailla on omat strategiset tavoitteensa liittyen Muslimiveljeskuntaan ja Iraniin. Lisäksi niiden toimintaa ohjaa yleinen demokratian vastaisuus.
Niin Egyptin kuin ulkopuolisten toimijoidenkin erilaiset tavoitteet – islamististen liikkeiden vastustaminen, pyrkimys vakauteen ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet – ovat sekoittuneet, mikä on johtanut Egyptin koko poliittiseen oppositioon kohdistuvaan vainoon.