VEDEN HALLINTA ANSAITSEE PAIKAN POLITIIKAN YTIMESSÄ LÄHI-IDÄSSÄ
Suomenkielinen yhteenveto Ulkopoliittisen instituutin raportista 25:
Vesiturvallisuus, eli valtioiden kyky turvata kestävä vedensaanti väestölleen, on heikkenemässä itäisen Välimeren maissa. Libanonissa, Syyriassa, Jordaniassa, Turkissa, palestiinalaisalueilla ja Israelissa ilmasto on enimmäkseen kuiva ja vettä on käyttöön nähden niukasti. Ongelmien ratkaisemista ei suinkaan edistä se, että alueella on useita ratkaisemattomia historiallisia konflikteja. Lähi-idän vesiongelmat ovat siis monimutkaisia ja moniulotteisia.
Alue tarvitsee kipeästi järkevää veden hallinnan politiikkaa ja käytäntöjä, joiden perustana on kaikki toimijat huomioon ottava ja rajat ylittävä yhteistyö. Sisäiset ja ulkoiset paineet, kuten väestönkasvu, modernisaatio, taloudellinen liberalisaatio, islam ja ilmastonmuutos täytyy myös ottaa huomioon. Ilman ennakoivaa lähestymistapaa ja nykyisen tuhlailevien kulutusmallien hylkäämistä Välimeren eli Levantin maissa ei saavuteta kestävää vesiturvallisuutta. Tällä voi olla katastrofaalisia seurauksia lähitulevaisuudessa.
Samalla kun geopolitiikka Levantin alueella on erittäin monimutkaista, huoli veden kasvavasta niukkuudesta on viime vuosina kasvanut. Toistuvat kuivuudet Syyrian maatalousalueilla ovat johtaneet tilanteeseen, jossa jopa miljoona ihmistä on menettänyt toimeentulonsa. Nämä ”vesipakolaiset” ovat muuttaneet kaupunkeihin.
Kuivuudet ja niiden hallitsemattomat taloudelliset ja yhteiskunnalliset seuraukset ovat näin ollen lisänneet köyhyyttä, työttömyyttä ja yhteiskunnallista tyytymättömyyttä, mikä puolestaan kasvattaa sisäisen epävakauden riskiä. Turkin padot ovat omalta osaltaan vähentäneet Eufrat-joen virtaa Syyriaan ja Irakiin, mistä nämä alajuoksun maat ovat valittaneet. Jordania on yksi pahiten veden puutteesta kärsivistä maista maailmassa. Se ei näe muuta ratkaisua kuin hankkia lisää vettä massiivisilla ja kalliilla projekteilla. Nämä hankkeet kuitenkin ottavat vettä naapurimaiden kanssa jaetuista vesivaroista. Tämän seurauksena voi syntyä joko yhteistyön siemen tai pahimmassa tapauksessa valtioidenvälinen konflikti.
Libanonissa epätasainen ja epäpuhtaan veden jakelu on suuri huolenaihe: vain noin 10 prosenttia Beirutin kaksimiljoonaisesta väestöstä saa puhdasta vettä päivittäin. Jos kuivuudet alueella pahenevat ilmastonmuutoksen seurauksena, on lisäksi pelättävissä, että Israel, joka jo hallitsee strategisia vesivaroja miehittämillään alueilla, saattaisi pyrkiä lisäämään sotilaallista kontrollia näillä tai muilla vastaavanlaisilla raja-alueilla. On siis selvää, että riittämätön vedensaanti ei ole vain inhimillisen turvallisuuden ongelma, vaan sillä on suoria yhteyksiä kansalliseen turvallisuuteen ja vakauteen.
Lähi-idän vesiturvallisuuden kohentaminen ja ilmastomuutokseen sopeutumiskyvyn kasvattaminen tukevat toisiaan.. Etsiessään ratkaisuja veteen liittyviin ongelmiin valtioiden ei välttämättä tarvitse katsoa kauas, sillä esimerkkejä hyvistä käytännöistä on alkanut kehittyä alueen eri maissa ja tasoilla. Juuri nämä paikalliset käytännöt, yhdessä kansainvälisen yhteisön – myös Suomen – tuen kanssa voivat auttaa luomaan perustan kestävälle vesiturvallisuudelle itäisen Välimeren maissa.