Pariisin ilmastokokouksen (COP-21) tulosten tulkinnalla on vaikutuksia eri maiden mahdollisuuksiin edistää omaa ilmastopolitiikkaansa. Erityisen tärkeää se on Euroopan unionille, joka päättää vuoden 2020 jälkeiset tavoitteensa Pariisin tulosten valossa. Kokouksen yleinen tulkinta vaikuttaa myös YK:n ilmastosopimuksen alaisen neuvottelujärjestelmän uskottavuuteen.
Monet sidosryhmät ovat asettaneet Pariisin kokoukselle kunnianhimoisia tavoitteita. Eräät teollisuusjärjestöt toivovat kokouksen saavan aikaan maailmanlaajuiset hiilimarkkinat. Tämän tarkoitus on osoittaa jälkikäteen Pariisin kokoustulos pettymykseksi, ja näin vähentää maiden paineita kunnianhimoisempaan ilmastopolitiikkaan. Toisaalta muutamat ympäristöjärjestöt sekä muut edistykselliset toimijat pyrkivät luomaan poliittista painetta korostamalla odotuksissaan välittömiä päästövähennyksiä sekä ilmaston lämpenemisen rajoittamista korkeintaan kahteen asteeseen.
Pariisin kokoukselle asetettujen erittäin kunnianhimoisien tavoitteiden taustalla on hyvin erilaisia näkemyksiä tavoitellusta ilmastopolitiikasta. Tämä osoittaa, että tuloksien arvioiminen ei ole poliittisesti yksinkertaista. Esimerkiksi kahden asteen tavoite on tieteellisesti perusteltu, mutta sen ottaminen yhden YK-kokouksen arvion lähtökohdaksi on myös ongelmallista, sillä tällä mittarilla Pariisin kokous on tuomittu epäonnistumaan.
Kansainvälisen ilmastosopimuksen tärkeimmät tehtävät liittyvät esimerkiksi maiden toimien läpinäkyvyyteen, vertailtavuuteen sekä ajoitukseen. Näistä sopiminen vaatii kompromisseja ilmastoneuvotteluiden vaikeissa ikuisuusteemoissa: kehitysmaiden ja teollisuusmaiden velvoitteiden tulkinnassa sekä ilmastorahoituksessa köyhimmille maille.
Mikäli Pariisin kokous kompastuu päätöksenteko-ongelmiin, on perusteltua pohtia vaihtoehtoja YK-vetoiselle sopimusjärjestelmälle. Mutta mikäli sopimustulos koetaan laihaksi suurvaltojen intressien eroavaisuuksien vuoksi, ei neuvotteluhuoneen vaihto tai sopimusosapuolien vähentäminen tuo ratkaisua.