Yhdysvallat tienhaarassa: Romneyn ulkopolitiikka
Turun Sanomat

Utrikespolitiska institutets programdirektör Mika Aaltola publicerade 4.10. i tidningen Turun Sanomat i sin blogg Yhdysvallat tienhaarassa artikeln “Romneyn ulkopolitiikka”. Aaltola konstaterade efter den första valdebatten att det inte är omöjligt att Romney är den följande presidenten. Han betonade likväl, att Förenta staternas utrikespolitik i det långa loppet är tämligen likadan oberoende av vem presidenten är.

 

Vaaliväittelyt Yhdysvalloissa paljastavat äänestäjille ehdokkaiden kyvyn selviytyä voittajaksi äärimmäisen paineen alla. Tämä kyvyn voi nähdä kertovan, kuinka ehdokas selviytyisi presidenttinä kriisitilanteissa.

Ensimmäisen väittelyn voittaja oli selvä. Mitt Romney hallitsi estradia. Barack Obama jumittui oman politiikkansa yksityiskohtiin. Jos sama meno jatkuu, Romneysta tulee seuraava Yhdysvaltojen presidentti. Politiikassa kuukausi on kuitenkin pitkäaika.

Suomalaisesta näkökulmasta Romneyn kausi tuntuu äkkiseltään epätoivottavalta. Mielipidetiedustelujen mukaan suomalaiset kannattavat Obamaa. Mutta pitkässä juoksussa Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on melko samanlaista presidentistä riippumatta. Obama on jatkanut monia Bushin kaudella alkaneita kehityssuuntia. Sotilaallisen painopisteen muutos Aasiaan on peruuttamaton. Kaukosodankäynti lennokkioperaatiolla on tullut jäädäkseen. Tiettyjä muutoksia on tapahtunut, kuten terrorista epäiltyjen kidutuksen kieltäminen.

Suurin linjaero ehdokkaiden välillä liittyy johtamistyyliin. Romney painottaisi Yhdysvaltojen tarvetta olla maailman moraalinen johtaja. Hän olisi halukkaampi sotilaallisiin interventioihin ajaakseen omaa näkemystään oikeasta ja väärästä.

Obama puolestaan on korostanut Yhdysvaltoja taustajohtajana (leading from behind). Hänen mukaansa Yhdysvaltojen tulisi saada operaatioihin mukaan mahdollisimman laaja liittokunta ja muutama liittolaismaa, jotka ovat valmiita ottamaan operaation vetovastuun. Libya-interventio oli tästä malliesimerkki. Ranska ja Iso-Britannia olivat etunenässä ja Yhdysvallat mahdollisti operaation ylivertaisilla resursseillaan.

Obama on pyrkinyt minimoimaan riskit. Romneyn uhkarohkeampi asenne saattaa Euroopassa ja Suomessa johtaa pelkoihin ainoan suurvallan seikkailupolitiikasta. Suomessa on perinteisesti vastustettu suurvaltojen liian hanakkaa halua puuttua kriiseihin ja konflikteihin ohitse kansainvälisten instituutioiden, kuten YK:n. Toisaalta on todettava, että Romney tulisi keskittymään Yhdysvaltojen taloudellisen vallan vahvistamiseen. Irakin ja Afganistanin kaltaiset operaatiot ovat liian kalliita jopa Yhdysvalloille.

Tulevan presidentin nimestä huolimatta Suomi tulee kehittämään suhteitaan Yhdysvaltoihin. Suomella nämä suorat taloudelliset ja poliittisen suhteet ovat entistä tärkeämpiä. Myös sotilaallisia suhteita Yhdysvaltoihin syvennetään esimerkiksi asekauppojen kautta.

Taustalla voi nähdä vaikuttavan laajemman eurooppalaisen trendin. Monin paikoin Euroopassa mutta erityisesti itäisen Euroopan maissa valtaa alaa ajatus, ettei Nato-jäsenyys nykyaloissa tuota sitä turvaa, mitä on toivottu. Esimerkiksi Puolassa pelätään Yhdysvaltojen vetäytyvän pikkuhiljaa Euroopan puolustuksesta. Ratkaisuna nähdään suorien sotilaallisten suhteiden kehittäminen Yhdysvaltoihin. Ajatuksena on, että mitä tiiviimmät nämä suhteet ovat, sitä todennäköisemmin Yhdysvallat seisoo maan takana kriisitilanteessa. Tämä ajattelu ei ole Suomessa vielä kovin yleistä, mutta sen voi odottaa vahvistuvan erityisesti Romneyn noustessa presidentiksi.

Oletettavaa on, että Yhdysvaltojen ja Suomen suhteet pysyisivät entisellään Romneyn kaudella. Erityisesti näin on, jos Yhdysvallat ei ajaudu laajoihin yksipuolisiin operaatioihin. Suomihan saattaa olla YK:n turvallisuusneuvoston jäsen tulevaisuudessa. Tässä roolissa Suomi saattaa joutua ottamaan kantaa ja valitsemaan puolia. Tässä suhteessa Obaman tyyli olisi Suomelle riskittömämpi. Ensimmäinen väittely kuitenkin osoitti, että Romneyn nousu presidentiksi ei ole mahdottomuus. Siihenkin pitää varautua.