Turvallisuuspolitiikassa on löydettävä uusi konsensus
Helsingin Sanomat

Utrikespolitiska institutets forskare Charly Salonius-Pasternak och doktor i krigsvetenskap Jarno Limnell har i Helsingin Sanomat 1.2. publicerat en artikel ‘Turvallisuuspolitiikassa on löydettävä uusi konsensus’. Forskarna konstaterar i artikeln, att Finlands förhandenvarande säkerhetspolitiska konsensus baserar sig på föråldrade uppfattningar om konflikters beskaffenhet och om utvecklandet av försvaret.

 

Suomen nykyinen turvallisuuspoliittinen konsensus perustuu virheellisiin ja vanhentuneisiin näkemyksiin konfliktien luonteesta ja puolustuksen kehittämisestä.

Uudessa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa ei ole suuria kiistakysymyksiä, kuten yksittäisen varuskunnan lakkauttamista tai maamiinojen kieltoa. Tämä avaa loistavan mahdollisuuden keskittyä Suomen turvallisuuden kannalta tärkeimpiin kysymyksiin.

Nykyinen hitaasti murentuva suomalainen turvallisuuspoliittinen konsensus perustuu virheellisiin ja vanhentuneisiin näkemyksiin maailmasta, turvallisuustakuista, konfliktien luonteesta ja asevoimien kehittämisestä.

Suomen naapurivaltioissa asevoimia ja turvallisuuspolitiikkaa uudistetaan parhaillaan perusteellisesti. Tämä pakottaa myös meitä luomaan maallemme uuden turvallisuuspoliittisen konsensuksen.

Yhteisymmärrys on saavutettava seuraavissa kolmessa asiassa, jotka on välttämätöntä nostaa selonteon arvioinnin yhteydessä esille.

Suomi ei ole sotilaallisesti liittoutumaton eikä puolueeton maa. Yksikään lähialueemme valtio ei pidä Suomea liittoutumattomana. Kaikki ovat sisällyttäneet puolustussuunnitelmiinsa olettamuksen, että Suomi ei käy mitään tulevaisuuden sotaa yksin.

Suomi on jäsen poliittisessa, taloudellisessa, turvallisuuspoliittisessa ja sotilaallisessa liitossa, Euroopan unionissa. Se, että EU:lla ei ole todellista kykyä lunastaa sotilaallisia avunantovelvoitteita, ei muuta sitä tosiasiaa, että puhe Suomen liittoutumattomuudesta on sisäpoliittista virhearviointia.

Avunantovelvoitteet, jotka sitovat Suomea EU:n jäsenenä, ovat paljon voimakkaampia kuin Euroopan toisen turvallisuuspoliittisen organisaation, Naton, jäseniinsä kohdistamat velvoitteet.

Nato on kuitenkin ainoa kansainvälinen järjestö, joka tarjoaa jäsenilleen uskottavat sotilaalliset turvatakuut. EU tai pohjoismainen puolustusyhteistyö ei voi korvata sitä tässä tehtävässä – silti nämä kaikki yhteistyön muodot ovat tarpeellisia.

Itsenäinen puolustus ei tarkoita sitä, että maa puolustaa itseään yksin. Vaikka Suomi ylläpitää kansallista puolustusta, nykyisin ei ole edes mahdollista rakentaa turvallisuutta yksinomaan maan rajojen sisäpuolella kansallisin voimavaroin. Suomen on välttämätöntä olla aktiivisesti mukana mahdollisimman syvässä yhteistyössä erilaisissa kansainvälisissä turvallisuusorganisaatioissa.

Suomella ei ole mahdollisuutta selviytyä nykyisistä ja tulevista sotilaallisista uhkakuvista toimimalla yksin ja rakentamalla puolustusta ainoastaan omien kokemustensa ja osaamisensa pohjalta.

Puolustusvoimien tehtävien ajanmukaisuus ja suhde resursseihin tulee arvioida. Puolustusvoimien nykyiset tehtävät on määritelty perustuslaissa kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen selvästi.

Tehtävät eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja, joten niitä tulee muuttaa, mikäli muutoksille on poliittiset perusteet. Puolustusvoimien tehtävien avaaminen ja kriittinen arviointi sekä tehtävien luonteen syvällisempi ymmärtäminen luovat perustan myös resurssien oikeanlaiselle määrittämiselle.

Lopputuloksena tulee olla tilanne, jossa tehtävät ja resurssit ovat järkevässä tasapainossa. Resurssien ja tehtävien voimakasta epätasapainoa ei voi hyväksyä, sillä puolustuskyvyn ylläpitämisessä on kyse valtion perustavasta vastuusta kansalaisiaan ja yhteiskuntaa kohtaan.

Suomalaisessa turvallisuuspolitiikassa olisi tavoiteltava laajaa konsensusta. Tämän saavuttaminen on haastavaa, ja kriittisen arvioinnin pohjalta tehtynä sen tuleekin olla sellaista.

Yksimielisyyden saavuttaminen syvällisemmän ymmärryksen pohjalta on kuitenkin edellytys turvallisuus- ja puolustuspolitiikan menestyksekkäälle toteuttamiselle. Muutos vaatii johtajuutta poliitikoilta ja uutta kielenkäyttöä, joka kuvaa vallitsevaa todellisuutta.