Ukrainassa on kyse Venäjästä
Kaleva

Utrikespolitiska institutets programdirektör Mika Aaltola har i tidningen Kaleva publicerat en artikel ‘Ukrainassa on kyse Venäjästä’. Forskaren konstaterade i artikeln, att ‘den trend som krisen i Ukraina är ett uttyck för inverkar negativt på Finlands ställning. Finland definieras allt mera via dess geografiska läge.’

Ukraina osoittaa, kuinka matkalla kohti eurooppalaista keskinäisriippuvaa järjestystä on vaikeuksia. Vuoden 2014 tilanne on osittain verrannollinen vuoteen 1914. Silloinen hyvin poikkirajallinen Eurooppa ei saavuttanut tarvittavaa pakonopeutta perinteisen turvallisuuden kartalta. Sota, jota kukaan ei toivonut, eskaloitui hallitsemattomasti.

Ukrainassa kyseessä ei ole kaiku menneisyydestä. Kriisi on osa kasvavaa globaalia levottomuutta, jossa siirtymä yhä poikkirajallisempaan maailmaa kriisiyttää valtioita. Murros aiheuttaa paineita huonosti sopeutuville valtioille turvautua vanhojen kansallisten roolien vahvistamiseen myös sotilaallisin keinoin. Venäjän sopeutumistrategia on pidemmällä aikavälillä hyvin ongelmallinen sille itselleen. Lyhyemmällä aikajaksolla se heijastuu levottomuutena raja-alueilla. Ukrainan kriisin ilmentämä trendi vaikuttaa negatiivisesti Suomen asemaan. Suomea määrittää entistä enemmän maantieteellinen asema.

Toimijat ovat usein rajuimmillaan, kun ne aistivat oman olemassaolonsa olevan uhattu. Yhä tukalampaan asemaan joutuva Venäjä haikailee suurvaltastatustaan. Se ei samaistu läntisen maailmanjärjestyksen logiikkaan. Eurokriisi osoitti, että haavoittuvuudet ja pelot ovat pääsääntö tämänpäivän eurooppalaisessa kokemuksessa.

Vastaavia kriisejä on koettu useita Venäjällä ja se lähipiirissä. Lisääntyvä, mutta etuja epätasaisesti ja oikullisesti jakava keskinäisriippuvuus, tuottaa haikailuja vanhoihin ratkaisuihin. Ukrainassa ongelmat syvenevät helposti kamppailuksi, joka on omiaan entisestään vahvistamaan kansallisia mentaliteetteja ja huokuttamaan ulkoisia tahoja interventiohin. Venäjä anastamat alueet Georgiasta ovat toimineet hyvin pelinappuloina. Nyt Venäjää houkuttaa Kriminniemimaan käyttö samaan tarkoitukseen.

Ryhmäidentiteettit ovat usein ideologiseen kaapuun puettua itsekkyyttä. Taustalla on omaa etua tavoitteleva asenne. Ukrainassa on käynnissä on kampailu valtion ja sen osien hallinnasta. Venäjän vallanpitäjät pelkäävät omien taloudellisten intressiensä puolesta. EU pyrkii tuottamaan taloudellista vakkautta ja hyötyjä integroimalla Ukrainan tiiviimmin omaan vapaakauppa-alueeseensa. Yhdysvallat on jälleen pettynyt yrityksissään jättää Eurooppalaiset asiat Eurooppalaisten hoidettavaksi. Se on johtanut tapahtumia taustalta ja on eri keinoin toteuttamassa omia intresejään. Putin koetaan vaarallisena jäänteenä. Se, että ollaan hyvin lähellä Venäjän sydänalueita aiheutaa kitkapintoja vuoksiksi. Odottamattomien kehityskulkujen mahdollisuus on suuri.

Kasvavan keskinäisriippuvuuden on usein todettu vähentävän konfliktien todennäköisyyttä. Tämä johtuu siitä, että valtiot ovat osa toisistaan riippuvia kudelmia. Häiriöt vuorovaikutuksen verkostoissa eivät ole yleisen edun mukaisia. On uskottu, että kaikki toimivat sisäistävät tämän rationaalisuuden. Ongelma on, että Venäjän näkökulmasta keskinäisriippuvuuden logiikka nakertaan sen omaa statusta ja tuo länttä yhä lähemmäksi Venäjän rajoja. Yhdysvaltojen ja EUn haluttomuus puuttua jo vuosia kiihtyneeseen naapurimaiden kiristämiseen on luettu Venäjällä signaaliksi, että sillä on etupiiri ja liikkumatilaa. Venäjä ei samaistu keskinäisriippuvuuteen. Samalla se pelkää sisäistä romahdusta.

Tilanteen arvaamattomuutta korostaa se, että rakenteelliset muutokset eivät tue Venäjän haaveita suuresta statuksesta. Informaatioteknologinen vallankumous ei ole hyödyttänyt öljyyn tukehtunutta Venäjää. Kyberkyvykkyyttä Venäjällä on pääsääntöisesti rikollisissa piireissä. Energiavallakumous liuskekaasuineen uhkaa Venäjän asemaa energiantuottajana. Pehmeässä vallassa Venäjä on jäänyt jalkoihin. On vaikea löytää indikaattoria, jossa Venäjä olisi vahva, jos ei oteta lukuun sen aseistusta. Venäjä on erityisen vahva vain ydinaseistuksen osalta. Huolestuttavaa onkin, että ydinaseen poliittinen peloitevoima on havaittu Venäjällä. Se on oppinut kiristämään liikuttelemalla ohjuksiaan ja olemalla sitoutumatta ydinaseiden vähentämiseen.

Venäjällä on jopa voitettavaa keskinäisriippuvien järjestelmien häiriintyessä. Kekinäisriippuvuus sitoo Venäjää osaksi järjestelmää, jossa se on taantuva mahti. Nyt tapahtuva naapureiden kiristäminen ja vastuuton politiikka esimerkiksi Syyrian suhteen ovat etiäisiä laajemmasta kääntymisestä voimapolitiikaan. Idän ja lännen jakolinjoja toisentavassa Ukrainan tilanteessa Venäjä saattaa jopa nähdä tutun ja turvallisen kaavan. Suurvaltahaikailut houkuttavat kokeilemaan riskialtista upporikas-rytiköyhä -taktiikkaa.

Venäjän rooli on verrannollinen Itävalta-Unkariin kesällä 1914. Rappeutuva imperiumi sai rajaseudullaan kolauksen, joka ajoi sen itsetuhoiseen kamppailuun. Venäjä pyrkii refleksinomaisesti vanhalle geopoliittiselle kartalle. Kujanjuoksuun raahautuu mukaan erityisesti lähialueiden maita. Vastuullisten toimijoiden tulisi säilyttää kykynsä tilanteen intohimottomaan tarkasteluun. Ukrainan tilanteen kärjistyessä, olisi syytä muistaa vuoden 1914 keskeinen opetus: Kukaan ei kyennyt ajoissa estämään konfliktin syntyä, koska ei uskonut eurooppalaisen järjestelmän luhistumiseen. Vaikka synkin skenario ei ole todennäköinen, jo sen vaaran tulisi herättää. Venäjä integroiminen osaksi yhteistyön verkostoja tulisi olla kurinomaisempaa. Tiukan patoamisen ohella porkkanaa, joka saisin Venäjän ymmärtämään omaa etuaan yhteisessä eurooppalaisessa talossa.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Globaali turvallisuus -tutkimusohjelmassa.

”Ukrainan kriisin ilmentämä trendi vaikuttaa negatiivisesti Suomen asemaan. Suomea määrittää entistä enemmän maantieteellinen asema.”